Matka takaisin itseeni ja kehooni sensomotorisen valmennuksen kautta. -Hannan asiakastarina

Kuvituskuva

Matka takaisin itseeni ja kehooni sensomotorisen valmennuksen kautta

On sanonta, että et voi toipua samassa ympäristössä, jossa rikkouduit. Minulle tuo oli kipeän totta.

Olin menettänyt veljeni ja samaan aikaan elänyt pitkään toksisessa työympäristössä. Olin traumatisoitunut, uupunut ja täysin irti kehostani. En oikeastaan uskonut, että voisin toipua takaisin omaksi jaksavaksi itsekseni, saati että vielä kukoistaisin.

Olin kasvanut ympäristössä, jossa herkkyyttä ja pelkoa ei saanut näyttää

Kun mieli ei enää riittänyt

Koko elämäni olin älyllistänyt tunteita. Olin kasvanut ympäristössä, jossa herkkyyttä ja pelkoa ei saanut näyttää – tai näin ainakin uskoin. Pärjäämistä ja kovaa työtä arvostettiin. Lepo näyttäytyi laiskuutena, ja suorituksista sai hyväksyntää.

Kokeilin psykoterapiaa, mutta se ei auttanut. Jälkikäteen ymmärrän miksi: olin niin irti kehostani, että pelkkä puhe ei enää riittänyt.

Kehon tila kertoi totuuden

Kun aloitin sensomotorisen valmennuksen, olin täysin rikki. Nukuin, mutta en palautunut. Olin jatkuvasti wired but tired. Ruoansulatus ei toiminut, ruokahalu puuttui, keho eli jatkuvassa hälytystilassa. Ahdistus oli päivittäistä, ja tulevaisuus ja sen synkkyys pelotti. Elämästä puuttuivat rauha, tasapaino ja ilo.

Ensimmäisenä rauhoittui Moro-refleksin terävin kärki, ja FTG alkoi hellittää. Huomasin, etten enää tarvinnut jatkuvaa makuulla oloa ja useamman tunnin nokosia selvitäkseni päivästä. Se oli pieni mutta valtava muutos.

Tuntuu, että refleksityö avasi kerroksia vanhoista käsittelemättömistä tunteista.

Hidas prosessi, syvä vaikutus

Refleksityö eteni vähitellen. Samaan aikaan tein muitakin asioita intuition ohjaamana: osteopatiaa, TRE:tä, EFT:tä, Neurosonicia, joogaa, Rosen-terapiaa, äänimaljahoitoa. Joitakin vain kokeilin, osa kulkee yhä arjessa. Sensomotorinen valmennus oli kuitenkin se, joka vei koko ajan eteenpäin.

Tuntuu, että refleksityö avasi kerroksia vanhoista käsittelemättömistä tunteista. Osa tuli pintaan ja työstyi, osa jäi vielä odottamaan. Jotkut refleksit ensin rauhoittuivat ja myöhemmin aktivoituivat uudelleen. Prosessin hitaus ärsytti välillä, mutta olen oppinut näkemään sen lahjana: keho eteni juuri sitä vauhtia kuin tarvitsi ja pystyi – ja elämä kulki koko ajan rinnalla.

Kuvituskuva

Paluu elämään

Pystyin palaamaan töihin. Sain uuden työpaikan. Lähdin ulkomaille työmatkalle, vaikka jännitti. Elämä alkoi jälleen avautua.

Alussa odotin nopeita ratkaisuja ulkopuolelta. Nyt ymmärrän, että sekin oli osa suojareaktiota. Todellisuudessa vastaukset ovat olleet minussa koko ajan – minun piti vain löytää ne.

Tässä hetkessä minulla on rauha edetä kehon ehdoilla.

Joka käynnillä minulla on ollut kannateltu olo, ja minut on kohdattu juuri sellaisena, kuin siinä hetkessä olen ollut!

Turvallinen valmennussuhde

Hyvä sensomotorinen valmentaja on ollut kullanarvoinen. Hän kysyy, kuuntelee, soveltaa ja ymmärtää myös muun elämän kuormituksen. Harjoitteista ei ole koskaan tullut syyllisyyttä, vaikka välillä niitä en ole voinut tehdä. Se on ollut valtava ero aiempaan suorittamiseen.

Joka käynnillä minulla on ollut kannateltu olo, ja minut on kohdattu juuri sellaisena, kuin siinä hetkessä olen ollut. Valmennuksen kautta saadut oivallukset ovat kantaneet eteenpäin käyntien välissä.

Stressinsietokyky on parempi, rajat ovat selkeämmät. Ruokahalu on palannut. Hormonitoiminta on tasapainottunut: ei PMS-oireita, ei kuukautiskipuja.

Mitä on muuttunut

Matka on vielä kesken, mutta kahdessa vuodessa muutos on ollut valtava.

Nukun hyvin. Ruoansulatus ja imeytyminen toimivat – sen näkee ihosta ja kynsistä. Vuosia aknen kanssa kamppailleena en voi välillä uskoa, että ihoni on näin hyvässä kunnossa. Stressinsietokyky on parempi, rajat ovat selkeämmät. Ruokahalu on palannut. Hormonitoiminta on tasapainottunut: ei PMS-oireita, ei kuukautiskipuja.

Lantion alueen tasapainottuessa myös yhteys seksuaalisuuteen on tullut elämään uudella tavalla. Kyky antautua, palautua ja joustaa on vahvistunut. En ole enää ehdoton. Aistiärsykkeet on tasapainottuneet: voin kuunnella radiota tai käydä saunassa.

Parasta on kuitenkin ollut paluu omaan itseeni; ilooni, kunnianhimooni, elämännälkääni. Elämään mahtuu nautintoa, keho pystyy kannattelemaan tunteita, mieli pystyy tavoittelemaan isompia haaveita; jopa haasteita.

Parasta on kuitenkin ollut paluu omaan itseeni; ilooni, kunnianhimooni, elämännälkääni.

Paluu kehoon on paluu itseen

Sensomotorinen valmennus ei korjannut minua – se auttoi minua palaamaan itseeni. Keho ei ollut vihollinen, vaan avain.

Ja vaikka työ refleksien kanssa vielä jatkuu, tiedän (ja myös tunnen kehossani) nyt tämän: toipuminen ei ole suoritus. Se on suhde omaan kehoon, ja sellaisena koko loppuelämän mittainen yhteinen matka.

• Hanna